tiistai 26. joulukuuta 2017

Uusi teksti

Viimeisestä tekstistäni on kulunut vuosi.
Elämä on muuttunut aika tavalla kuluneen vuoden aikana. Minulla oli vielä vuosi sitten kesken puolillaan oleva romaani ja pari muuta kehitteillä. Olin edellisenä vuotena menestynyt kirjoituskilpailuissa ja olin varma, että nimenomaan kirjoittaminen on tulevaisuuteni.

Mutta ei. Voimat eivät vain riittäneet kirjoittamiseen. Lisäksi jouduin työasioiden takia matkustelemaan melkoisesti tanskassa ja eteläruotsissa. Työpaikkani jatkuvuus mietitytti minua paljon.

Syksyllä tapahtui lisäksi monta huonoa asiaa, jotka edelleen vieraannuttivat minua kirjoittamisesta. Tulin lopulta tulokseen, että käytän tarmoani finansimarkkinoiden puolella (olemattomalla panoksellani) enkä enää kirjoita.

Tähän blogiin palasin vahinkossa. Pyörin netissä ja huomasin tämän tilin olevan selaimen muistissa. Tovin kuluttua tulin tulokseen, että kirjoitetaan jotain roskaa, koska nyt tili oli edessäni.

Kaipailen paluuta romaanikäsikirjoitukseni pariin. Se on kokenut melkoisia muutoksia viime vuonna verrattuna siihen, mitä se oli pari vuotta sitten. Tein siihen kuvat vuosi sitten ja muunnin käsikirjoituksen enemmän kuvan ja tekstin yhteispeliksi.
Ehkä virhe.
Virhe koska kuvien tekeminen on paljon raskempaa hommaa kuin tekstin tekeminen.
Oli miten oli, koska kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, en usko sen jatkuvan nykyisessä maailmassani. Etenen siinä asiassa, jossa olen paljon parempi, eli koodin tekemisessä ja osakkeiden ostamisessa.

Talvi on nyt parhaimillaan ja itse asiassa... Nyt on joulu!
Kävin eilen citymarketissa joulupäivänä, mikä joku vuosi sitten olisi ollut vain haave. Peräti hämmentävä kokemus. Kaikki muut kaupat ympärillä olivat kiinni paitsi tämä iso halli tien laidalla. Olin tyytyväinen löydettyäni tilan periltä maitohyllystä lemppari maitoani rasvatonta plussa maitoa. Tuin elokuvan tekijöitä ostamalla Wonder Woman videon. Olen toki nähnyt elokuvan aikaisemmin, mutta pidin sitä hyvänä lisänä suureen elokuvakokoelmaani. Katsoin, miten kaksi jumalolentoa kohtasivat toisensa elokuvan lopussa videotykiltäni omassa elokuvahuoneessani, ja nautin elokuvasta täysin siemauksin. Pidin lyhtyjä päällä pihalla ja yritin kilpailla naapuritalon perheen lyhtymeren kanssa omalla pienellä lyhtymerelläni. Olen sitä mieltä, että hävisin kilpailun.

Sellainen oli jouluni todella tiivistettynä. Paitsi, että itse tehdyt joulutortut jäivät mainitsematta. Ne olivat äärimmäisen hyviä.
Tulkaa tekin ensi jouluna syömään niitä :)

maanantai 23. tammikuuta 2017

Tiistai päivä 23.1.2017


"Mitä mieltä olet maailman tilanteesta?" Maiju kysyi palattuamme juoksulenkiltä talvisista maisemista.
"Ei mitään muutosta," sanoin.
"Tämä Trump ei ole hetkauttanut sinua?" Maiju katsoi minua.
"No ei ihan kamalasti," sanoin,"Miten niin?"
"Hänhän on saanut ihan mieletöntä prostestia siellä sun täällä," Maiju sanoi," Siksi."
"Ai jaa," hymyilin," Bush juniorkin sai melkoista vastalausetta ympäri maailmaa. Vietnamin sota sai todellista liikehdintää yhdysvalloissa. Trump ei ole juuri ollut sen kummempi tapaus tähän mennessä kuin iso liuta demokraatteja." totesin, " Värikäs tyyppi, mutta siinä oikeastaan kaikki."
Maiju katsoi minua.
"Yksi presidenttin isossa presidenttien sarjassa?" Maiju kysyi minua katsoen. En uskonut hänen toivovan vastausta, joten tyydyin vain pyöräyttämään leukaani alas ja ylös ja väläyttämään silmiäni.
"Minä kyllä olen huolestunut tästä kaikesta," Maiju sanoi.
"Miksi?"
"Koska kokoajan kuulee, kuinka asiat ovat vain menossa huonoon suuntaan." Maiju vastasi.
"Tarkoitat mediaa?" kysyn.
"Niin," Maiju vastaa.
"Median tehtävä on saada ihmiset katsomaan ja kuuntelemaan. Toimittajat saavat siitä palkkansa. Medialla on taipumus liioitella asioita, jos se saa siihen tilaisuuden."
"Sinusta media liioittelee Trumpia?"
"Media kertoo kyllä, miten vähän suulas ja sanojaan miettimätön livetv-sarjatähti toteuttaa livetv:stä tuttua formaattia osaamatta erottaa, mitä katsoo. No, totta, onhan trumpilla kahjoja ideoita, mutta niin on ollut monella muullakin pressalla. Ei siis mitään uutta," sanon.
"Uskoisinko?" Maiju sanoo.
"Kannattaa uskoa," totean.

lauantai 21. tammikuuta 2017

Paluu

Istuin varjoissa ihan yksin.
Olin piirtänyt, kirjoittanut ja luonut. Olin tyytyväinen itseeni ja katsoin, miten lumi peitti maata. Jälleen yksi talvi elämässäni kulki eteenpäin.
Maailmakaikkeuden luonnetta on mietitty läpi historian aina pimeästä menneisyydestä asti. Jotkut ovat kertoneet kauniita teorioita, toiset ovat kertoneet kauniita uskontoja, kolmannet eivät ole pohtineet mitään.

Sukupolvesta toiseen olemme pohtineet samaa kysymystä.
Miksi täällä ollaan?
Missä me oikein oikeasti olemme?
Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Onko kukaan löytänyt vastausta.
Jos vastaan: ei ole, saan vastalauseita. Jokin noista kolmesta sukupolvia kestäneistä mietintälinjasta ovat eri mieltä kanssani.
Mutta oikeasti syvällä sisällämme... Osaammeko vastata yhteenkään mainitsemistani kysymyksistä varmuudella?

Minun mielestäni emme osaa.
Meillä ei ole aavistustakaan, missä olemme, miksi olemme tai mitä kaikki tarkoittaa.

Mutta ehkä seuraava sukupolvi ymmärtää vastauksen... Tai sitten vastaus on ihmismielelle aivan liian vaikea. Olemme kuitenkin muurhaisten lähisukulaisia.

Toivossa on hyvä elää, ehkä Maijulla on tähän asiaan joku päivä vastaus...
Tai ehkä juuri sinä osaat kertoa sen minulle!
Ehkä.
Kiire kuitenkin alkaa jo olemaan.
Hymy!


sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Haaste elokuvasta.

Alunperin minun piti tehdä tästä aiheesta oma pieni näppärä sarjakuva, mutta tänään ollut raskas päivä.
Ahrkerointia lehtien kanssa pihalla.
Hirvenlihan valmistusta.
Tärkeämpää kirjoittamista.
Erään koneen korjaamista.
Ja muutama muu kiireinen juttu on vienyt ajan.

Joten mietin hetken sanallisesti elokuvaa State Of Play. Jos et tiedä tai tunne elokuvaa, niin vaikka http://www.imdb.com/title/tt0473705/ osoite kertoo sinulle jotain tästä elokuvasta.

Pidän elokuvasta, koska elokuvassa on harvinaisen vaikea loppu. Elokuva jättää motiivin täysin kertomatta - nimittäin murhan motiivin. Tietenkin se antaa katsojalle viitteitä, mistä voisi olla kyse. Mutta itse motivia ei varsinaisesti kerrota.

Jos State of Playlle tehtäisiin jatko-osa, luulisin murhaajan siinä kävelevän vihellen ulos oikeussalista, koska kukaan ei osaa selittää, miksi hän teki, minkä teki. Amerikkalaisten elokuvien tapaan olisi pelkkiä aihetodisteita - ja kaikki todistajat olisivat kuolleet. Tämän elokuvan tekeekin kiinnostavaksi juuri ne asiat, jotka jäävät katsojan tietoisuuden ulkopuolelle. Onko hyvä voittanut vai nauraako paha oikeasti kuollakseen nurkan takana?

No tietenkin elokuva on myös kevyt analyysi toimittajan työstä, film noir henkeen, mutta kuvaako elokuva oikeasti esimerkiksi suomalaisen toimittajan arkea. Ei mitenkään. Sen sijaan elokuva on kuvaus niistä kliseistä, joita usa:n filmiteollisuus on luonut toimittajan työn ympärille - varsinkin rikostoimittajan. Mutta juuri nämä kliseet ovat elokuvassa äärimmäisen herkullisia.

Miksi elokuva, joka rakentuu kliseille ja lopulta ei edes kerro, mistä oli kysymys, on hieno elokuva? Koska se on tehty hyvin. Tarina on sujuva. Lopussa katsoja ei ehdi pysähtyä miettimään kysymystä, mitä hittoa - miksi? Eli elokuva on viihdyttävä ja mukaansa ottava. Harva elokuva pystyy tähän. Ja harva elokuva pystyy olemaan yhtä julma katsojaa kohtaan kuin tämä kyseinen elokuva. Pisteet tulevat juuri elokuvan taidosta huijata katsojaa.

Kaikken parasta on ammattitappajan itsemurha. Miksi mies, jonka hengen toinen mies on pelastanut, haluaa ottaa hengen itseltään kiitokseksi hengensä pelastamisesta? Elokuvan rytmi on vain niin nopea, että tätäkään kysymystä ei ehdi syvällisesti pohtimaan. Ei ehdi miettimään, onko katsojalle tarjotussa vastauksessa mitään järkeä.

Hieno ohjaus ja hieno käsikirjoitus.

Jos et ole koskaan nähnyt tätä elokuvaa, katso se ihmeessä. Hämmästy, miten elokuva mollaa katsojaa ja syöttää hänelle asioita, joissa ei ole mitään järkeä. Tämän jälkeen voit tehdä samanlaisen analyysin mielielokuvastasi.

Tämä tältä päivältä. Edes Maiju ei hypähtänyt tällä kertaa tämän tekstin kulmiin. Tästä aiheesta olisi saanut herkullisen sarjakuvakeskustelun, mutta se on nyt menneen talven lumia. Toinen aihe, toisella kerralla.

lauantai 22. lokakuuta 2016

Joulu lähestyy


Päivä takana.
Pitkän miettimisen jälkeen vihdoinkin eräs norjalainen hiihtäjä joutui kilpailukieltoon. Mietin itsekseni aikaa, jolloin asuin tovin norjan vuonojen kupeella, eräällä tunturilla, jossa talvella lumi peitti tien ja ulko-oven ja lumilapio oli tuttu taistelulaite. Norjalainen kansallisuustunne on todella voimakas. Monet norjalaiset oikeasti uskovat olevansa parempia kuin muiden kansojen ihmiset.

"Mitäs tämä sana 'Monet' tarkoittaa," Maiju tarkertuu selitykseeni.

" Hyvä on. Minulla oli Norjassa muutama tuttu, jotka olivat yltiöisäänmaallisia. " korjaan sanojani.

"Myönnät, etä et ollut tekemässä tilastoja Norjalaisesta nationalismista?" Maiju kysyy.

"Myönnän. En tutustunut kaikkiin norjalaisiin, vain muutamaan... Ja heistäkin oikeasti vain pari taisi julistaa Norjan ylivoimaisuutta muihin nähden," nyökyttelen päätäni.

"Eli ovat ihan samanlaista kansaa lopulta kuin suomalaisetkin?" Maiju tiedustelee.

"Joo, ovat," nyökyttelin päätäni.

"Mitäs muuta tänään tapahtui?" Maiju kysyy, kun olin korjannut sanojani.

"Minulle selvisi, miten hienoja tekokynttilöitä on olemassa," kerroin," Ovat jo niin aidon oloisia, että pian ei enää aitoja kynttilöitä tarvita. "

"Et ole ennen tutustunut Led-kynttilöihin?" Maiju hymyilee.

"No, en. Ostin pari isoa sähkökynttillää, joihin oli tehty näppärä liekki. Niissä oli pieni liekin muotoinen muovilevy heilumassa samalla tavalla kuin liekki heiluu. Valo kynttilän sisäpuolella heijastui heiluvaan kappaleeseen ja se näyttää aivan liekiltä. Yksinkertainen ja näppärä keksintö. Onkohan se patentoitu?" kerron.

Maiju kohauttaa patenttikysymykselleni olkapäitään.

"Joulu on pian ovella," Maiju sanoo," Kaupat keräävät hyllyille kiiltäviä esineitä, pelejä ja leikkikaluja... Ihmiset hullun lailla kiertävät kaupoissa ja keräävät noita tavaroita. Joka vuosi sama tarina. Samat tavarat. Samat ihmiset. Oletko miettinyt, mitä edellisjoulun krääsälle on tapahtunut?"

"Kai sitä tulee joka vuosi mietittyä. Uskon kuitenkin, että suurin osa noista Joulun innoittamista ovat lapsiperheiden jäseniä. Onnellinen joulu on parasta, mitä lapsella voi olla... Tunne siitä, että on tärkeä."

Pidän tauon sanoissani.
"Jos minulla olisi lapsia, loisin heille satujoulun. Veisin heidät jonnekin, missä voi kokea joulun oikeasti.
 Katsoa miten revontulet tanssivat taivaalla.
Hiihtää lumessa.
Tehdä lumilinnoja.
Saada paljon lahjoja."
Pysähdyn omiin unelmiini ja vaikenen, ja hätkähdän, kun Maijun sanat pelästyttävät minut.

"Olivatko sinun joulusi onnellisia," Maiju kysyy.

Nyökkään.
"Muistan monta onnellista joulua. Jouluna pääsin pakoon pahaa koulumaailmaa ja pahoja ihmisiä. Joskus vietimme joulua tätini tykönä. Joskus ihan kotona." hymyilin," Muistan kun paistoin ensimmäisen kalkkunani olessani jotain seitsämän tai kahdeksan. Äiti eli silloin vielä," muistot pyyhkivät ylitseni," Kalkkunan paisto oli helpompaa kuin kinkun tekeminen ja kalkkuna oli parempaa..." Mietin tovin," en muista, miten päädyin haluamaan kalkkunaa, mutta vanhemmillani ei ollut asiaa vastaan mitään."

"Taisit olla hemmoteltu lapsi?" Maiju iskee tähän kohtaan.

Silmäni sumenevat toviksi kysymyksen takia.

"Ehkä vähän... Tai joissakin asioissa kyllä. Minä taisin olla tärkeä isälle ja äidille." vaikenin," Mutta he eivät vain osanneet auttaa minua silloin kuin olisi pitänyt. Olin tärkeä, mutta he eivät nähneet kärsimyksiäni..."

Katson Maijua:"Olen puhunut tuosta ihan jo liikaakin, joten ohitetaan tämä lapsuuden kauhut kohta."

Maiju nyökkää.

"Eli pidit jouluistasi," hän sanoo.

"Pidin." vastasin.

" Myöhemmin joulut menettivät merkityksensä. Muovikuusen yhä laitan yhteen olohuoneen nurkkaan ja siihen tulee palloja, valoja ja koristeita. Mutta se on sellaista tapaa, joka vähän ärsyttää. Ensin pitää ennen joulua levittää kaikki paikoilleen. Joulun jälkeen samat tavarat pitää laittaa takaisin varastoon. Edestakaista touhua vain tottumuksen takia."

"Jos sinulla olisi lapsia, niin asialla olisi toinen merkitys," Maiju miettii.

"Mutta minulla ei ole lapsia. " vaikenen," Mietin viime yönä, miten yksinäinen tulen vanhana olemaan, koska minulla ei ole lapsia, jotka muistaisivat minua. Itseasiassa kukaan ei tule muistamaan minua vanhana. Tulen kuolemaan yksin."

"Monet kuolevat yksin, vaikka heillä olisi lapsia," Maiju sanoo.

"Mutta heillä on ollut jotain sellaista, mitä minä en ole koskaan kokenut," ilmoitan.

"Sinä olisit halunut lapsia?" Maiju kysyy.

"En tiedä. Ehkä lapset kuuluvat elämään, joten olen mahdollisesti menettänyt elämästä kokemuksen, jonka toiset ovat saaneet. Mutta minusta olisi ollut kauheaa, jos lapsillani elämä olisi ollut yhtä kamala kokemus kuin minulla se on ollut," totean.

"Mutta sinä et tiedä olisiko se ollut. Voihan olla, että olisit onnistunut tekemään lastesi elämästä paremman kuin omasi on ollut. He olisivat voineet olla hyvinkin onnellisia," Maiju hymyilee.

"Ehkä. Mutta sitä ei koskaan saa tietää. Epäilen asiaa. Olen aika varma, että ratkaisuni oli oikea. Jos jossain tuolla on poolingi, jossa lapset odottavat syntyvää, niin minulle tarkoitetut lapset pääsivät paljon parempaan paikkaan viettämään elämää. Olen varma siitä," hymyilen leveästi," Sitä on mukava ajatella."

"Olkoon niin," Maiju sanoo.

Olemme vaiti tovin.

"Toisinaan ostan itselleni jotain pientä joululahjaksi. Jonkun elokuvan. Jonkun pienen asian. Ei mitään kallista. Sellaista mistä tulee hyvä miele. Menen kauppaan ja annan myyjän paketoida ostokseni. Näyttelen että se ei tule itselleni. Sitten jouluna se löytyy kuusen alta, ja olen ikionnellinen juuri oikeanlaisesta lahjata." kerron," Tosin viime aikoina minulla on ollut olo, että omistan kaiken, mitä ihminen voi haluta elämässään...siis materialisen tavaran. Joten joululahjan ostamisen halu on kaikonnut."

"Osta jotain kivaa tänä vuonna," Maiju sanoo," Meille molemmille!"

Naurahdan.
"Ehkä ostankin."

Ilta on pimeä. Ulkona kuistilla on kaksi tänään ostettua lyhtyä, joiden sisällä on ledkynttilät. Liekit läpättävät pimeää metsää vasten ja antavat valoa yöhön.
Mietin kaupassa ostanko lintuja varten pienen riipustettavan ruokintahäkkyrän. Jätin ostamatta naapurien takia. Linnuilla on tapana häiritä muita ihmisiä.
Joten Ledkynttilät olivat ainoa ostos. Ne ovat kauniita pimeässä.

Valoa pimeyteen!


perjantai 21. lokakuuta 2016

Päivän alku


Perjantai.
Kirjallisuuden historian kuuluisin perjantai on robison Crusoen alkuasukaskaveri. Yksinäiselle miehelle annettiin mahdollisuus ystävyyteen, kun hän oli pitkään uskonut olevansa ainoa ihminen koko alueella.
Olen miettinyt, tekikö Daniel Defoe tahallaan robisonista naivin tyypin, vai oliko tämä vain sattumaa. Sen sijaan toinen autioon maailmaan joutunut herra, Mark Watneyyn, ei ole lainkaan naivi. Tätä astronauttia, joka jää sattumalta Mars planetalle ei voi sanoa kuin selviämistaitojen mestariksi. Itse kirjailija Drew Goddardin vetää paikoin mutkia liiankin suoriksi tehdessään sankarilleen tilaa.

"Mistä kirjasta on kysymys?" Maiju kysyy saman tien.

" Yksin marsissa," kerron,"Taitaa olla kirjan suomennettu nimi. Siitä on myös elokuva."

"Okey," Maiju nyökyttelee päätään.

Kirjoitan tätä aamulla.
Huomaan että pääni on aika tyhjä.

"Pää ei voi koskaan olla, niin tyhjä, ettei siellä jotain ajatusta olisi." Maiju huomauttaa.

"Totta," sanon," Mutta minun päässäni on nyt vain ajatus kuntoilemisesta."

"Kuntoilemisesta?"

"Niin, pitäisi ennen töitä tehdä pieni parinkymmenen minuutin lihasharjoite," selitän.

"Sinulla alkaa olla kiire," Maiju sanoo ja katsoo kelloaan." Kello on jo kohta kahtakymmentä vaille kuusi!"

"Totta." Sanon." Ehkä lopetan tämän juonettoman blokkaukseni tähän... Mitä luulet?"

Maiju hymyilee.

"Talvi on kohta ovella ja kylmä odottaa sinua ulkona. Melkein pakkasta, joten hyvä lämmitellä, ennen kuin lähdet tuonne ulos."

Maiju on oikeassa.
Vilkaisen nopeasti päivän uutisia.
Konehalli palaa hankasalmella.
Venäjäpakotteilla uhkaillaan taas.
Malmössa on Isis iskenyt polttopullolla.
Välimerellä on kulkenut pakolaisia,.
Jemenissä soditaan yhä.
Yhdysvaltain presidentin vaali jatkuu ja Clinton on periaatteessa vahvoilla, kun Trumpilla tuntuu olevan tienviitta kadoksissa. Mutta näistä vaaleista ei koskaan tiedä. Ne ovat toisinaan pelkkää arpapeliä.

torstai 20. lokakuuta 2016

Torjuminen





Oletko tullut pahastikin torjutuksi?

Katson Maijua syrjäsilmällä.
" Se oli varmaan se viimeinen niitti torjuntakerroista. Kun vain tuntee, että koskaan se unelmien tyttö ei millään tavalla hyväksyä sinua, tulee olo, että tässä maailmassa ei vain ole ketään."

"Kuulostaa kurjalta."

"Se tuntui kurjalta. Sitä voi varmaan kuvata sellaisella ololla, kun maantiejyrä olisi viimeisen kerran ajanut ylitse ja sen jälkeen.... Ei enää mitään."

"Tennis liittyi siihen?" Maiju kysyi.

"Tennis on muutaman kerran sen jälkeen, kun kävin kauan sitten kursseilla vaikuttanut suhteisiini... Mutta ei sillä ole ensisijaista merkitystä ollut," kerron. " Enemmänkin halusin tänään pohtia tennistä, koska sitä on mukava pelata ja haikailen taas, jos jostain löytyisi tennisseuraa."

"Varmasti!" Maiju ilmoittaa.

"En usko. Saara on ainoa olento, joka enää kanssani pelaa tennistä, luulen. En osaa niin hyvin sitä peliä, että voisin löytää ketään enemmän pelannutta... Ja tässä iässä ei enää löydy muita saman ikäisiä, jotka eivät olisi jo pelanneet."

"Älä höpsi," Maiju huomauttaa," Aina on olemassa ihmisiä, jotka haluaisivat kokeilla ja harrastaa jotain, mitä eivät ole ennen tehneet."

"Mutta oletko huomannut, miten vaikeaa heidän löytämisensä on. Kun ihan tavallisten ystävienkin löytäminen on vaikeaa." laitan vastaan.

"Mutta harrastusseuran löytäminen voi olla helpompaa... Olen ihan varma, että jostain löytyy yhtä kurja tyyppi tenniksessä kui sinä olet... Jos vain uskalla etsiä!" Maiju väittää.

En sano enää mitään. Maiju saattaa olla oikeassa. Varmaan etsimällä löytää mitä vaan. Mutta jaksanko minä etsiä?

En ole asiasta lainkaan niin varma.
Minulla on paljon muutakin tehtävää, kuin aikani käyttäminen etsimiseen... Edes tenniskaverin etsimiseen.

Ehkä ihmiset ovat tässä maailmassa yksin usein, koska eivät jaksa etsiä. Etsiminen voi olla väsyttävää, varsinkin jos on tunne, että koskaan ei löydä etsimäänsä. 

Olen varma, että joku tekee muiden puolesta etsimisellä hyvä rahat nykymaailmassa. 
Varmasti.